Info

Mikä on FiksuFirma Koulutukset?

FiksuFirma Koulutukset , eli tämä sivusto, toteuttaa ja tarjoaa koulutuksia ja työkaluja yrittäjille. Koulutukset ja työkalut ovat tavallisen yrittäjän tekemiä ja tavalliselle yrittäjälle suunnattuja.

Huomasin jo kauan sitten yrittäjätaipaleeni alussa, että internetistä löytyy paljon tietoa, mutta se on kovin hajanaista ja vaikeaselkoista. Monia asioita piti tutkia kauan ja syvällisesti, jotta ne ymmärsi. Vaikeaselkoisuus johtuu enimmäkseen siitä, että etenkin talouden hallintaan ja verotukseen liittyvät materiaalit ovat taloushallinnon ammattilaisten tekemiä. Ihan kiva, jos on itse taloushallinnan ammattilainen, mutta ei niin kiva, jos on mikä tahansa muu yrittäjä.

Tein kovasti tutkimustyötä ja näin vaivaa, jotta sain tehtyä itselleni tarpeelliset työkalut esimerkiksi kassabudjetin hallintaan. Jossain vaiheessa totesin, että koska tekemäni työkalut toimivat minulla niin hyvin, niin ne toimisivat varmasti monella muullakin yrittäjällä, varsinkin kun käsitykseni mukaan monella yrittäjällä on esimerkiksi budjetin hallinta aika huonossa jamassa. Niinpä sain idean jalostaa työkaluista sellaisia, että niitä voisi tarjota myös muille yrittäjille tuotteena. Tätä kirjoitettaessa tarjolla on työkalu ja opastus kassabudjetin hallintaan.

Mikä on FiksuFirma?

FiksuFirma on tavallisen yrittäjän perustama sivusto, joka pyrkii jakamaan hyödyllistä tietoa yrittäjille.
Katso lisää osoitteesta http://fiksufirma.fi.

FiksuFirma Koulutukset- ja FiksuFirma-sivustojen takana olen minä, Tatu Vanhanen, Ihan Tavallinen Yrittäjä.